Nyt on kyllä taas laiminlyöty ajatushautomoa eli blogia ihan reilulla kädellä-
mä oon niiiiin väsynyt. Muuttopuuhat vieläkin kesken, koulustressiä. Liikunta ei oikein maistu, kavereita ei meinais jaksaa nähdä. Tarvisin jonkun kunnon kevätboosterin jostain, ehkä toi aurinko, d-vitaamiini, alkaa pian paistaa tähänkin risukoloon. Mieliala siis erihyvä, mutta uni vaan maistuis. Nukun muutenkin 9h yöunia, nii nytkun nekään ei tunnu riittävän, jää vuorokaudessa käytettävissä olevat tunnit aika vähille.
Tämmöset ihanat krookukset oli puskenu jo meidän makkarin ikkunan alle, miten hyvä mieli näistä tulikaan.
Olin eilen vähän huonolla tuulella koko päivän. Lähipiirissä on sattunut suurta surua, joka ajaa omankin mielen hieman matalaksi. Ja pistää uskon kaksilahkeisiin koetukselle. Täysin ilman mitään oikeudenmukaisuutta tai järkisyytä olin tainnut hieman tiuskia Buulle päivän mittaan.
Ja sitten se tulee töistä kotiin, soittaa ovikelloa, seisoo ovella hymyillen- tämä kädessään.
Miten hirvittävän hyvältä tuntuu saada kukkia huonona päivänä. Miten mieletöntä on olla yhdessä ihmisen kanssa, joka sen oivaltaa. Lucky me.
Phuuh. Paljon mitään ei oo saatu aikaiseks vaikka kokoajan tehdään jotain- lähinnä ollaan vaan siivottu. Edellinen remontti huoneistoon on tehty vissiin 80 luvulla, ja kunnon suursiivous on varmaan tehty viimeksi samalla vuosikymmenellä. Eli me ollaan pesty kaappeja, lattioita, hinkattu kylppäreitä ja sen semmoista. Remonttia tähän asuntoon tullaan tekemään, mutta ei ihan vielä. Nyt olis tarkoitus vaan kestää ja sietää tätä kaikkea ihanaa retroa, mitä meiltä löytyy. Mitä ei voi peittää, sitä korostetaan.
Jokatapauksessa kaapit on vaatineet perusteellisen puhdistuksen ennenkuin niihin on tavaroitaan uskaltanut laskea- siispä täällä on edelleen lattiapinta-ala täynnä ikean sinisiä kasseja ja sänkykin vielä kasaamatta.
Joten luonnollisesti, me ollaan käyty konsertissa, treffeillä ja haamudiskopallomeressä.
Pallomerireissun lisäksi huomasin kerrankin ajoissa jotain minne oikeasti halusin- nimittäin Iranilaisen Faruk Nazerin järjestämän tribuuttikonsertin räppäri Pyhimykselle. Faruk saapui Suomeen pakolaisena vuonna 2001 ja näki Pyhimyksen musavideon "tuhansien murheellisten lainien maa". Videon lopussa näytetään seinää, joka on täynnä erilaisten vaikuttajien kuvia; kuvien joukossa myös Kurdistanin työväenpuoleen johtaja, Abdullah Öcalan. Nazer vaikuttui ja alkoi kuunnella Pyhimystä, oppi suomenkielen, ja viime viikon torstaina räppäsi konsertissaan uskottavasti kolme tuntia. Mä kun oon tälläinen herkkis, niin vuodatin vähän kyyneleitä mun lempikappaleiden kohdalla. Miten mieletön voima onkaan musiikilla, miten hyvä Nazer oli, ja miten siistiä onkaan suomiräp.
)
Me ollaan muutettu. Jotain viis ihmistä ja neljä asuntoa ja aika monta vuorokautta. Me ollaan onnellisia, me ei enää juuri voitais onnellisempia olla. Meillä on kolme huonetta, melkeen 80 neliötä ja oma piha. Meille tullaan sisään ovesta, ei rapusta. Me ei olla juuri nukuttu, mutta onnellisia me ollaan oltu, sanoinko sen jo?
