keskiviikko 27. marraskuuta 2013

allt är förlåtet älskling

Uuden ihmissuhteen alkutaipaleella sydämeen kiemurtelee kaikenlaista epämukavaa, kuten ajatuksia siitä, kuinka moni täydellä varmuudella aloitettu parisuhde rysähtää kiviseen karikkoon muutamaa vuotta myöhemmin. Miksi juuri meillä olisi oikeus onnistua? Ja siinä samalla: miten me kertakaikkiaan voitaisiin olla onnistumatta, niin ihmeelliseltä tuo toinen tänään tuntuu. 

Luottaa itseensä on jo vaikeaa, luottaa toiseen miltein mahdotonta. Kun on niin monta kertaa elämässään rakentanut jotain joka on omista ponnisteluista huolimatta hajonnut käsiin, alkaa usko rakennusaineeseen (minään) joskus horjua. Niinä hetkinä, kun hädintuskin jaksan itsekkään kuunnella ajatuksiani, tekee mieli sulkeutua, vajota siihen kaukausimpaan sohvannurkkaan ja vaatia omaa aikaa. Kunhan se toinen ei siis sen sohvan toista päätyä kauemmaksi lähde, niin täällä on hyvä mököttää, kiitos, ei tarvitse silitellä minun nilkkojani tänään.

Siinä  minä huokailen syviä, kehitän draaman kaarta ja vajoan epäuskoon, tahdon kipeästi kotiin vaikka olen jo siellä. Älä sano tänään mitään, vaadin, ja toinen kuiskaa, että tosiaan, "paskat mun tunteista sitten". Ja yhtä nopeasti kuin se myrsky on noussut, se laskee, ei saa enää tuulta purjeisiinsa ja alkaa tuntua mitättömältä nykyhetken rinnalla. Ollaanhan me keretty jo kinaamaan ja riitelemäänkin, mutta sillä hetkellä omia ajatuksiani sulatellessa tiedän mitä en tiennyt koskaan aiemmin: juuri tämän ihmisen kanssa haluan riidellä koko lopun elämääni, sillä näin riitoja sovitaan: rakastan sinua, mutta en pidä sinusta juuri nyt. 

kuva: pinterest

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

"älä mene kauemmas, mä sydämestä vastustan"

Kun on takana vuosia 26 tai 33, vähän ihmissuhteita ja aika paljon elämänkokemusta, tietää, mitä haluaa. Kun sitten vastoin kaikkia oletuksia löytää sen, ei liene mitään syytä himmailla.

Loppukesästä fiilistelin ihan tyytyväisenä sinkkukotiani ja omaa oloani, pohdiskelin adoptiota, opiskelukuvioita, sitä, miten elämä on aika hyvää itsenäisenä. En kuvitellut seurustelevani pitkään aikaan, jos koskaan. Mutta niinhän ne sanoo, että parhaat asiat osuu kohdalle silloin, kun niitä vähiten etsii. 




Sussa on kaikki se, mistä oon ikinä haaveillut ja lisäks kymmenen hyvää asiaa, mistä en osannut edes unelmoida. Sä teet oikeaksi kaiken sen mikä on ennen ollut väärin, ja mä oon vaan niin onnellinen, joka ilta ja joka aamu ja viistoista kertaa siinä välissä. 


Että täällä sitä kannetaan jo muuttolaatikoita yhteisten kattojen alle, valitaan lapsille nimiä ja huudellaan häistä. Ollaan onnellisempia kun koskaan, ei aiota ikinä pitää toisiamme itsestäänselvyyksinä ja muistetaan aina olla kiitollisia siitä, miten pienestä on kiinni, että löytää jotain sellaista, mitä meillä on nyt käsissämme. 



"Minun iloni on niin syvä, että siinä on aavistus surua: ikinä, ikinä enää minusta ei tunnu samalta kuin nyt. - Minun kotini. Minun mieheni. Minun maailmani, ei kenenkään muun."