odotus

I found the most beautiful statue.. löysin patsaan lisäksi itseni ajattelemasta englanniksi. Aina yhtä ihmeellistä. Suomeksi kirjoittaminen tuntuu melkein vaikealta, vaikka olen puhunut englantia vasta vuorokauden. Funny how it works. 

Jokatapauksessa, yllättäen pääsiäisen aika on yhtä juhlapyhää myös Norjassa, joten käytimme tämän päivän kiertelemällä Kristiansandia ja ihmettelemällä sen nähtävyyksiä. Paljon oli kaunista ja ennen näkemätöntä, sillä vaikka luonto muuten on niin samanlainen (kasvillisuus, sää yms.) korkeuserot tekevät kaikesta aivan erinäköistä.

Vaikka maisemat ovat paikoittain henkeä salpaavan kauniita, mieleen painui myös Camilla Coletten patsas, jota tuijottelin itsekseni hyvän tovin. Siinä on jotain samaa herkkyyttä kun Helsingin Kaivopuistosta löytyvässä "Odotus" veistoksessa. Ehkä se on vain kaihoisa katse merelle, mutta jollain tapaa Camillan patsas sykähdytti.

Camilla oli "norjan ensimmäinen feministi", kirjailija ja naisasianainen. Jälkimmäinen sana olisi muuten kannattanut muistaa tänään ruokapöydässä, kun kyselin ihmisten lempisanoja äidinkielestään -omani ovat "äiti" ja "maailma", Heini inhoaa sanaa "rakkaus".

on the road

Takana pitkät 30h. Laivamatka Helsingistä Tukholmaan, jonka jälkeen 10h ajamista lopullista määränpäätä kohti. Nyt vihdoin perillä. Olen väsynyt, ihmeissäni ja onnellinen. Reissun päämäärä oli kuljettaa tänne kaverin muuttokuorma ja ajaa takaisin auto huomattavasti tyhjempänä. Tänne tuo sitten jää, vuonojen, kauniiden talojen ja ylihintaisten hampurilaisaterioiden keskelle. Asunto on ihana ja koko maa on kuin satukirjasta, kyllä tänne yhden suomalaisen hyvin, joskin haikein, mielin jättää. 

Tää oli pikamoi, että elossa ollaan ja matka sujui hyvin. Suurimmat vastoinkäymiset olivat kivenisku tuulilasin alaosaan heti Tukholmaan saapuessamme sekä se, että onnistuimme ylittämään  rajan miltein huomaamattamme, ja yhtäkkiä olimme ajaneet ohi lukuisten kultaisten kaarien ja edullisten pysähdyspaikkojen ja saapuneet maahan, jossa kolmen hengen hampurilaisateriat maksavat yli 60 euroa.

Nyt unta, huomenna tutkimaan mitä muuta Norjalla on tarjottavanaan. Kaunista ainakin on, hurjan kaunista. 

kuva pinterest, mutta tältä täällä tosiaan näyttää :)

for eggstra special chicks

Vietin yhden unettoman yön pääsiäiskoristeita askarrellen. Alkuperäisen inspiraation sain Miian blogista löytyneen kuvan kautta täältä. Aloitin puhaltamalla luomumunat tyhjiksi (jos kokeilet kotona, varaudu harjoituskappalein). Luomumunia suosittelen paitsi kanojen itsensä, myös hieman paksumpien kuoriensa ansiosta. Jäljelle jääneet kolme ehjää munaa kuivasin, maalasin, ja taas kuivasin.

Huippuhyvän tekstinpätkän kirjoitin jostain pienestä sisustusliikkeestä kerran mukaan tarttuneeseen lahjapaperiin, joka toimi tarkoitukseen erinomaisen hyvin. 

Yhdelle vastaanottajalle tein alkuperäisen idean mukaisesti rikottavan pääsiäismunan, mutta kaksi seuraavaa saivat tekstin ulkopinnalleen ja säilyvät vastaanottajillaan toivottavasti ainakin tämän pääsiäisen yli. 

Sitten vielä siroon pakettiin. Lopputulos oli mun mielestä aika ihana, ja ainakin äiti tykkäs, tosin sehän on aina hieman puolueellinen arvio..

HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ KAIKILLE! ♥ 

trashion boot camp

Alkuviikosta kävi hirvee mäihä.

Näin Outsapopin eli Outi Pyyn purettuja t-paitoja ensimmäisen kerran Paras aika vuodesta -blogin Stellan päällä, tarkalleen ottaen täällä. Ihastuin. Seuraavana kesänä hypistelin Outin rekkiä hietsun kirppiksellä, mutta pennoset eivät venyneet trashion -hankintaan, vaikka mieli teki. Koitin joskus kurkata netistä vinkkivideoita omiin toteutuksiin, mutta eihän siitä mitään tullut.

hiano!

Nyt sitten bongasin Varustelekan ja Outin vetämän trashion boot campin, jossa kymmenen euron varustemaksua vastaan pääsi Outin opastuksella purkamaan omaa paitaa. Olin varma, ettei 20 hengen kurssille olisi enää yhtään avointa paikkaa, mutta kävikin hillitön tuuri, ja mahduin vielä mukaan. Tuli niin kiire ilmoittautua, etten kerennyt konsultoida kaveripiiristä ketään kiinnostunutta mukaani. Siispä tänään hipsin torikorttelin kellariin ihan yksikseni, aikomuksenani oppia purkamaan saksan armeijan vanhoja t-paitoja. 

no oli siellä joku muukin.

Outi.

Alku oli tietysti hirvittävän hankalaa ja kaksi ensimmäistä paitaa "pilalle pestyjä", vasta kolmas oli sopivan pehmoinen ja lähti kivasti purkautumaan. Valmista siitä ei tosiaan tullut kahden tunnin kurssin aikana, mutta jatkan nyhtämistä itsekseni kotona. Tämä kolmas paita osoittautui myös kahta edeltäjäänsä kulahtaneemmaksi, joten täytyy vielä hankkia kangasvärejä ja pyöräyttää koko tekele vaikka mustaksi. Oon tästä uudesta taidosta ihan lapsellisen innoissani, niin että puran varmaan ensi viikolla vaivihkaa ratikassa vierustoverin paidanhelmaa. Nyt kun sen osaan!

Lupaan kuvan valmiista paidasta heti, jahka saan purettua ja värjättyä sen salonkikelpoiseksi.

ihmisen paras ystävä

Kun sanon, "en erityisemmin pidä eläimistä" vastaanottaja näyttää usein siltä, kuin olisin sanonut "syön aamuisin pikkuoravia". Tyttöjen ilmeisesti jollan mystisellä tavalla kuuluu pitää tietyistä asioista, kuten nyt eläimistä ja suklaasta. Kun näin ei ole, on kummajainen. En siis inhoa eläimiä tai suklaata. En vain erityisemmin pidä niistä. Ostan kyllä luomumaitoa ja -munia, koska olisi kiva, jos kaikilla eläimilläkin olisi hyvä olla. En silti erityisemmin pidä niistä. 

Kun muutama vuosi sitten tein hyvin tunnepitoisen ja nopean päätöksen antaa koti seitsemänvuotiaalle tiibetinspanielille, moni kummasteli asiaa. "Siis ethän sinä edes pidä eläimistä" (toisaalta kiva, että se oli kerrankin itsestäänselvyys). Niin. Mutta minä pidän ihan hirveän paljon tästä yhdestä tietystä eläimestä. 

Koira oli vuoden, kun aloitin seurustelemaan silloisen poikaystäväni kanssa. Viisi, kun erosimme. Seitsemän, kun exän perhe joutui kaverista luopumaan. Ajatus, etten enää koskaan näkisi koiraa, sietämätön. Niinpä nukuin yhden yön yli, kävin silloisen ainokaisen lapsen kanssa tarkistamassa, että koira ja lapsi tulevat toimeen. Tulivat. Nukuin vielä yhden yön. Hain koiran kotiin. 

Alku oli äärimmäisen kankeaa. Tein varmasti alussa kaiken väärin. Silti kärsittiin eroahdistuksesta molemmat. Kaikkien niiden sisälle tehtyjen protestipissojen ja murinoiden keskeltä ymmärsin jossain vaiheessa, että kaikki oli muuten hyvin: kaveri tartti vaan enemmän yhdessäoloaikaa. 

Nyt siltä löytyi pieni kasvain, ja se pitää leikata. Varmaan ihan rutiinijuttuja, mutta myönnettävä on: pelottaa. Kun koira tuli, naurettiin lasten äidin kanssa: apua, nää voi elää jopa 17 vuotiaiksi. Sitten mietin että, apua, tämä voi elää vain 17 vuotiaaksi. Kummallinen juttu, se rakkaus.

Myönnetään nyt vielä, ei ollut ensirakkauteni tämä. Ensirakkauteni oli omalaatuinen, suloinen ja ihmeellinen dalmatialainen, jonka hännän rummutuksesta patteria vasten syntyvää ääntä kaipaan kipeästi vielä tänäänkin.

few my favourite things

Kuvailin tänään päivällä muutamat korut facebookin kirppisryhmiin, ja otin samalla kuvat ranteissani lähes joka päivä roikkuvista lempikoruistani. 

Snö of Swedenin lasihelmikoru on tän talven löytö jäähallin kirppikseltä, maksoi muistaakseni 2 euroa. Toinen rannekoru taas on rakkaan Charin suunnittelema ja Charin ihanan äidin tekemä rannekoru, jonka sain viisi vuotta sitten syntymäpäivälahjaksi. Koru on muutamaa korjauskertaa lukuunottamatta kädessä melkein kokoajan, niin hyvin se on kantajalleen istunut. Käytän sitä sekä arkena, että juhlissa. Värit ovat niin "minua", että se sopii yhteen oikeastaan kaiken kanssa, mitä omistan. Käyttökertojensa puolesta mun lempikoru ja yksi parhaista lahjoista, joita olen koskaan saanut.

Tänään on muuten mun pikkuveljen 23 vuotis synttärit. ♥ 

my everything, everlasting.

Olen tatuoinut tuohon vasempaan ranteeseen, valtimon kohdalle, veljen nimikirjaimen. Siinä se muistuttaa, etten koskaan ole yksin.
Veli on ehdottomasti mun elämäni tärkein henkilö. On ollut sitä syntymästään saakka, vaikka lapsuudessa (ja myöhemminkin..) osattiin ottaa myös kunnolla yhteen. Vanhempien tai omien lapsien kanssa elämänkaari ei ole koskaan yhteinen, ystävät tulevat elämäämme kuka milloinkin, mutta sisarusten kanssa kuljetaan samaa matkaa. Veli on niin rakas, että ihan itkettää. Joskus meitä molempia. "Te olette kyllä niin omituisia" totesi entinen poikaystäväni. "Me olemme kyllä niin onnekkaita", vastasin minä.

Helsinki aujourd'hui

Piti käydä ystävän kanssa aamukahvilla Carusellissa. 25 vuotta Helsingissä asuneena suuntasin tietysti tyytyväisenä Ursulaan. Onneks aurinko paistoi ja kahvilasta toiseen oli ihan kiva kävellä pirteässä pakkasessa (mikä kevät?). En viitsinyt pysähtyä, kun kahviseura jo uudessa määränpäässä odotti, mutta vauhdin lomassa nappasin pari kuvaa siitä missä sielu lepää. 

Joku on onnellisimmillaan metsässä, toinen aurinkorannalla jossain kaukana. Kolmas Lapissa ja neljäs Ibizalla. Mä oon siitä järjettömän onnellinen olento, että olen onnellisimmillani juuri täällä, missä asun. Helsingissä.

on siis kevät, kuljen hakaniemen kaivopuistonrantaan 

-- pojat on poikia ne lupaa muttei palaa

Saareen

Käytiin tässä eräänä päivänä ihmettelmässä Saareen -näyttelyä. Mukana oli 21 suomalaista saariaiheista kirjaa, joista taitelijat sitten oli ammentaneet lapsille sopivia käsinkosketeltavia taide- elämyksiä. Sopi oikein hyvin meidän merirosvokapteenillemme aiheensa puolesta jälleen kerran. 

Talon katolla oli elämää.

Nää lainaukset kirjoista toi kivaa sävyä näyttelyyn meille aikuisillekkin. 

Hymyilytti.

Pikkuveli tipahti lampeen, isoveli lähdössä lentoon?

Isoveli & Äiti saarella.

 Voi kun kaikki päivät vois viettää muksujen kanssa kulttuuririennoissa. Suosittelisin tuota näyttelyä muuten muillekkin, mutta sen viimeinen aukiolopäivä näillä kulmilla taitaa olla jo tällä viikolla. Mutta käykää jossain muualla ja ihmetelkää! Me käytiin vielä näyttelyn jälkeen syömässä ämpärillinen kanaa neljään mieheen ja sitten nappasin isoveljen vielä kainaloon ja huristelin bussilla Jennan luokse. 

Kynsilakka mätsäs kivasti ateriaan! Se on essien "don't sweater it", tykkään.

Rakas lumimieheni.

Ja oli muuten tän talven kauneimpia hetkiä, kun yhdeksältä illalla molemmat väsyneinä seistiin katulampun alla kielet ulkona ja pyydysteltiin lumihiutaleita. ♥ 

Zicco, Freda 18

Asuin sinkkuillessani muutaman vuoden ihanassa, pienessä kaksiossa Punavuoressa. Niiden vuosien aikana lähialueen kivenjalkaputiikit ja erikoisliikkeet kävivät tutuiksi, samoin termi "ikkunaostoksilla". Rakastin kävellä iltaisin kaikessa rauhassa kotiin ja pysähdellä ihmettelemään kauppojen näyteikkunoita. Vien yhä kenkiäni vanhan kodin lähellä sijainneeseen viiskulman suutariin, vaikka tiedän, että jonkin kauppakeskuksen tiloissa sijaitseva suutari tekisi saman työn varmaan pari euroa halvemmalla. Hän on kuitenkin minun suutarini, ja maksan mielelläni siitä, että palvelu on oli ihmistä lähellä, eikä kaikkea ole keskitetty kauppakeskuksiin. 

Yksi Punavuoren lemppariputiikkeja (sekä minun että lasten äidin) on Fredalla sijaitseva Zicco, joka on Helsingin ihanin lelukauppa! Tällä rahatilanteella lähipiirin lapsia on aika helppo olla hukuttamatta lahjoihin, mutta kun aihetta on, ostan mieluiten jotain, mikä kestää aikaa ja katsetta. Suosittelen lahjaksi klassikoita, kuten Brion puulelut tai ranskalainen Sophie Le Giraffe. Neljävuotias merirosvokapteeni ei kuitenkaan ymmärtäisi ranskalaisen trendikirahvin päälle, joten tällä kertaa piipahdin Ziccossa hakemassa jotain merirosvoteemalla. Koska kapteenimme on myös lahjakas pala- ja muistipeleissä, valitsin lahjaksi Djecon merirosvo- aiheisen palapelin. 

Harmi, ettei paikalla ollut yhtään kappaletta alla olevasta kaverista, sillä se olisi sopinut meidän merirosvon leikkeihin kuin koukku kapteenin käteen. Toivottavasti onnistun metsästämään sen jostain muualta. Laitoinkin jo kaverille ranskaan viestiä, että pitää silmät auki jos eksyy lelukauppoihin..

Merirosvon äiti vieraili myös vähän aikaa sitten Ziccossa, ja silloin mukaan tarttui mahtava magneettisetti. Jos meillä olisi kunnon jääkaappi, eikä vain pientä jenkkikaappia, kävisin kotiuttamassa saman setin meillekkin. Love it! 

(Kapteenin synttärikorttikin löytyi Ziccosta.)

ootsie tämän kylän poikii

Kävin ystävän kanssa yöleffassa tsekkailemassa kotimaisen Kaapparin. Myöhästyin noin 30 sekunilla yön viimeisestä ratikkavuorosta, joten jouduin kävelemään reilun kolmen kilometrin matkan kotiin. Everything happens for a reason- löysin kotimatkalla eräästä puistosta keinujen alle pelkässä pikkutakissa sammuneen sankarin, jota kävin herättelemässä. Kaveri oli kylmissään mutta pääs itse ylös ja osas kertoa missä asui, joten päätin säästää tyypin putkareissulta ja viedä sen kotiansa nukkumaan. Matkalla käytiin läpi kylkiasennon tärkeyttä (ja päästiin sitä kertaalleen maahan testailemaankin) ja lisäksi kokeiltiin mun ranteen kestävyyttä, kun kaveri meinas muutaman kuperkeikan vielä heittää. Oli kuitenkin motoriikkaa lukuunottamatta jutuissaan sen verran skarppi, että uskalsin päästää kotiin nukkumaan. Ja olihan se kylkiasennossa siellä keinujenkin alla..

Edellisen kerran pääsin samoihin hommiin toissakesänä vähän ennen  vuotuista Pariisin matkaa, kun löysin silloisen asuntoni alaoven edestä poikittain loikoilevan isokokoisen korston. Korstokin kykeni keskusteluun joten tein (sillä kertaa väärän) päätöksen lähteä viemään tätäkin sankaria kotiin. Kotimatka sujui kivasti, juteltiin miehen tyttäristä mukavia ja meinattiin kaatua noin 30 kertaa. Mulla oli kokokylkijumi sitten sen Pariisin reissun ajan. Alaovella mies vielä kiitteli sitä hyvää sattumaa, "ettet ole mikään hentotyttö vaan tollainen tukeva" , mikä oli erityisen mukava kiitos siitä, että olin käyttänyt koko lihaskuntoni ja 45 minuuttia elämästäni korston kotiin viemiseksi. Saatoin kaverin ihan eteiseen asti, toivotin hyvät päinjatkot ja suljin oven. En kerennyt kuin parin metrin päähän, kun sisältä kuului hirveä rytinä ja kumeat avunhuudot: "Miiijaaa! Miiijaaa! Miiiiiiijaaaaaaapuaaa.." 

Soitto talonmiehelle ja hätäkeskukseen ja kaveri putkaan loppupäiväksi. Koitti sentään tarjota pakastekalaa kiitokseksi vaivannäöstä. En huolinut. Kun oli se Pariisin matka ja kaikkea. 

sick & tired

Olen ollut kipeänä, siksi hiljaista. Norovirus iski kaikella mahdillaan ja kaatoi muutenkin väsähtäneen ihmisen sängyn pohjalle pariksi päiväksi. Oottelen kutsua uniapneatutkimuksiin, koska ei tää mun nukkuminen nyt ihan normaalinrajoissa ole. Yöunet venyy aina joskus 17 tuntisiksi ja varsinkin kouluhommia tehdessä tai lehtiä, kirjoja tms lukiessa kroppa huutaa yhdeksän tunnin yöunienkin jälkeen päiväunia. Olis oikeestaan helpotus jos joku syy tälle väsymykselle löytyis, sitte sitä vois lähteä jollain tavoin hoitamaankin. Nyt oon vaan kokoajan väsynyt. Ja se vaikuttaa tietty kaikkiin arjen askareisiin. Kipeenä oli siks kivaa, kun oli lupa nukkua. Sen 17h vuorokaudessa. Morjens.

♥

You go through high school to find your bridesmaids, not your husband.

Istuin vuonna 2003 Tikkurilan lukion auditorioon ja jännitin. Olin viettänyt aiemmat seitsemän vuotta saman, turvallisen peruskoululuokkani kanssa ja olin juuri aloittamassa kymmenen vuotta kestävää taivalta lukiota, yksin. Suurin osa ystävistä haki lukioon edes vähän sen perusteella, minne kaveritkin hakivat. Minä olen, näin jälkikäteen tarkasteltuna, hakenut aina lukioon vähän sillä perusteella, että poikaystäväni asuu siinä lähellä. Ensimmäinen poikaystäväni sattui niihin aikoihin asumaan  Tikkurilan uuden suurlukion vieressä, joten minä päädyin sinne. Ja satuin istumaan Annan viereen. Ja kuinka onnellinen tuosta sattumasta olenkaan. 

"Ketä sun kaverit on?" kysyi Anna
"En tunne täältä itseasiassa ketään." vastasin minä
"Siis etkö ketään?" ihmetteli Anna
"En ketään." vakuutin minä
"Sä voit saada mun kaverit!" lupasi Anna

Ja tänään, melkein kymmenen vuotta myöhemmin, she popped the question and asked me to be her maid of honor. 

Aina välillä mietin, että pitäiskö hävettää, kun takana on kaksi lukiota, käynnissä kolmas ja yo lakkiin vielä muutama askel matkaa. Tänään muistin, että ei. Ilman näitä kouluja en olisi tavannut Annaa tai muitakaan niistä tytöistä, jotka näiltä vuosilta ovat viereeni juurtuneet. En ehkä oppinut ruotsia tai matematiikkaa, mutta opin paljon ystävyydestä, rakkaudesta ja välittämisestä. Matikka 4, kokemukset 10. 

Ja Miijasta onnellinen kaaso kesälle 2014. ♥ 

rohkein ottein

Tässä ajatustenjuoksuni alkuun haluaisin hyvästellä lapsuuteni ja nuoruuteni - keitin nimittäin tänään aamulla elämäni ensimmäiset aamukahvit itselleni. Koska olen myös 25 vuotias, vedän tästä rohkeasti sen johtopäätöksen, että olen nyt aikuinen.
Kahvin ja minun välinen suhteeni on lähtenyt käyntiin vaivalloisesti. Yritin ensimmäisen kerran juoda kahvia yläasteikäisenä niinä muutamina kertoina, jotka lintsasimme ystäväni Lauran kanssa ja teimme retken Haagasta Isoroban (meille)legendaariseen Costa caféen. Hyvin nopeasti kävi selväksi, ettei ainoita rahojaan kannata käyttää kitkerään ja pahanmakuiseen litkuun, joten siirryin jääteehen ja pysyin sillä tiellä reilut kymmenen vuotta.
Ensimmäiset kahvini join vasta viime kesänä Pariisissa samaisen Lauran luona ollessani, tietysti Starbucksissa - lähdin liikkeelle varovasti kermavaahdolla ja karamellikastikkeella kyllästetyllä jääkahvilla, josta ehkä juuri ja juuri saattoi sen kahvinkin maistaa sieltä kaloreiden alta. Koko syksyn ja talven tilasin vielä chai lattea mieluummin kuin kahvia, mutta viime viikolla nautin elämäni ensimmäisen kokonaan juodun maitokahvin ystäväni kanssa ensimmäistä kertaa sanan varsinaisessa merkityksessä kahvilla ollessani. Sunnuntaina -taas Lauran luona- join ensimmäistä kertaa kokonaisen kupillisen ihan tavallista kahvia. Ja sitten, tänään aamulla väsynyt olemukseni kyseli ensimmäistä kertaa ikinä, että pitäisikö sitä keittää kahvit. Pitäisikö? Kahvit? Minun? Tuumasta toimeen ja kupillinen maitokahvia ennen kouluun lähtöä. Ensimmäistä kertaa elämässäni, 25 vuotiaana.

Tänään on varsinainen ekojen kertojen päivä, sillä pesin myös ensimmäistä kertaa asuntomme keittiön ikkunat ja niitä ikkunoita pestessäni kuulin radiosta ensimmäistä kertaa tämän:



Jotain erityisen ihanaa tässä on, vaikka en oikein osaa ajatella Jumalaa juomassa shampanjaa..
Piti googlettaa kuka on Nuppu. Tyyli on kuulemma "suomalaista newsoulia". Vierastan vähän kaikkea erikoisuuden tavoittelua, mutta täytyy myöntää, että odotan innolla seuraavaa sinkkua ja tulevaa levyä. Netissä oli liikkeellä jo muutama huumorintajuinen anonyymikin, en tiedä johtuiko sitten kahvista vai olinko muuten vaan hyvällä tuulella, mutta naureskelin itsekseni kommentoijien "vitsikkyydelle":

Biisin säveltäjä on varmasti sukua Sibeliukselle? Taitavat alaväännöt ja jousiquadraalin tuoma huuruinen ulina täydentävät kappaleen mahtipontisuutta ja jumalaista kerrontaa..

Huima biisi - ennenkuulematon melodia, mielikuvitukselliset sanat ja huikea taidonnäyte kokonaisuudessaan - ihme jos tällä kappalleella ei pääse maailmalle listaykköseksi! Kansa on aina halunnut juuri tatä!

Mielipiteitä saa onneksi olla monia, mä tykkään. Nupusta ja näköjään nykyään myös kahvista. 

Conversations with my seventeen year old self

sanot hiljaa
älä sitten jätä minua niin usein.

välil tuntuu et hukun mun tunteisii

eikä kyyneleetkää tuo sua esii

en tiedä miten niin pääs käymää

liian monta vittumaista jäynää

oon nii lopus mun kynttilä palaa molemmist päist ja joku vuolee sitä sivust

mun mielestä

meidän olis parempi erota!

joten huutaisitko mua takaisin

repisitkö vähän hiuksia

mun tekee niin mieleni tiuskia

toisinaan sanoja ei tuu

vaikka maailma ympärillä on muuttunut

vanhemmat suuttunut

itse paikoilleen juuttunut

olet kasvanut ylitseni

päivässä varmaan

sillä en muista olleeni poissa kauemmin

näytät isältä

tai mistäs minä tiedän miltä

en minä tuntenut isää kun hän oli sinun ikäisesi

Mä olen laskenut seinät tässä talossa

niitä on seitsemän

niin ja sitten ikkunapääty

Mä olin suunnitellut ne kaatumaan

siten että itse pysyin elossa

vaikka sydänhän siinä jäätyi

Kaivelin siis vähän ulkoista kovalevyä. Kuvia, "runoja", keskusteluja vuosien takaa. Hitsi, että olen ollut nätti. Ja ihmeellinen. Paljon on muuttunut, mutta yksi asia ei: aloitan edelleen jokaisen päiväni hymyilemällä peilikuvalleni ja kertomalla, että rakastan minua. Huomenna aion kertoa itselleni myös, että näiden kilojen alla on jossain tosi kaunis seitsemäntoistakesäinen, joka haluis nähdä häivähdyksen itsestään vielä joskus. Oon ehkä rakastanut itseäni niin sokeasti, etten oo huomannut ulkoisen olemukseni täydellistä rapistumista. On päässyt käymään niin sanotusti tukiaiset.

Huomenna tänään alkaa elämänmuutos, tai oikeastaan back to basic eli paluu siihen, mikä joskus oli arkea ja joka jostain syystä luisui hieman käsistä. Toivottavasti satunnaisia lukijoita kiinnostaa ihan vähän painonhallinta ja kuntoiluprojekti, koska sitä on nyt luvassa. Lupaan kyllä ennenkaikkea kirjoitella liirunlaarumia tunteistani, sillä se on paljon mielenkiintoisempaa, kuin yksityiskohtaiset kuvaukset ruokalautasista ja puolikkaiden kilojen pudottelusta. En aseta mitään painotavotteita, vaan yksinkertaisesti tavoitteena on hyvä olo. Ja se, että mahtuisin taas mun lempipaitaan, joka oli pitkään mun turvavaate. Se on ikivanha Zaran valkoinen t-paita, jossa lukee I LOVE ME. Luonnollisesti.

aamukahvilla ja ikkunaostoksilla

Heräsin tänään aikaisin, kävin ystäväni kanssa vielä aamukahvilla ja vahdin siinä sivussa tunnin nukkuvaa askeltajaa. Oli harvinaisen helppoa. Vasta viimeisen viiden sekunnin aikana tyyppi avasi silmät ja päästiin vähän halailemaan ennen vahdinvaihtoa. Istuttiin kiireettömästi puoltoista tuntia kahvilla ja syötiin pienet pullat.

Kahvittelun jälkeen pyörähdettiin Nansolla ja Louis Vuittonilta. Minä ostin Nansolta alennus legginsit ja ystävä Vuittonilta laukun. Se oli kyllä upea ja näytti paljon paremmalta kaverin kainalossa kuin siellä hyllyllä. Ja meni varmasti hyvään, rakastavaan kotiin. Ja aika paljon muitakin syitä suorittaa tämä syntinen ostos me keksittiin sillä aikaa, kun käveltiin automaatille ja takaisin.

" I like to keep my money where I can see it. Hanging in my closet." - Carrie

Ajattelin tätä blogia aloitellessani, etten koskaanikinämilloinkaan tee kollaaseja tai haavepostauksia, mutta kivoja juttuja on yllättävän kiva pyöritellä alitajunnassaan ja kovasti ne nyt vaan puskee sieltä sitten tänne bloginkin puolelle. Mulla on tällä hetkellä supertylsä elämäntilanne, lähinnä siis ostosten tekemisen kannalta, joten skippasin suosiolla superhoukuttelevat IVANAhelsingin ystävämyynnit ja muutenkin olen tehnyt viimeaikoina ostoksia vain kirppiksiltä. Nyt yllätin itseni kuitenkin haaveilemasta yhdestä täydellisestä pienestä laukusta, johon törmäsin COS:n liikkeessä. Taidan kuvata kirpparivuoresta muutamia kivoja juttuja ja toivoa, että joku tykästyisi niihin, ostaisi pois ja voisin pinkoa COS:iin ostoksille. Laukun lisäksi hypistelin Nansolla uutta mallistoa ja tanssisin niiiin mielelläni ystäväni kesähäät tässä mekossa.

Tai sitten joissain niistä vanhoista, jotka kaapissa jo roikkuvat.


pssst. pahoittelut siitä, että banneri muuttuu kokoajan. en oikein osaa päättää, miltä haluaisin sen näyttävän!

ensiaskeleita

Tänään on ollut erityisen kiva ilta. Näin ystävää, joka asuu kaukana ja jota siksi näen harvoin. Näin myös pienen masukummun ja ihmeellisen pienen olennon ultraäänikuvissa, sillä maailma saa ensi kesänä miniversion ystävästäni. Aika mahtava juttu, lapset ja niiden saaminen ja onnelliset ystävät, nimittäin. Huomenna poikkean tavoistani ja nousein aikaisin aamupalalle samaisen ystävän kanssa, ennenkuin tämä ottaa vatsansa kanssa suunnan kohti kotikaupunkiaan.

Kävin illalla myös moikkaamassa kummipoikia, ja olin erityisen iloinen että kävin, nimittäin pienempi kaveri otti tänään ensiaskeleensa ♥ . Huojuen ja horjuen mutta kuitenkin päättäväisesti ja määrätietoisesti. Ei ollut mitään parin askeleen kokeilua ja sitten istumaan palaamista, vaan seitsemän askelta kerralla ja heti perään ympyrää. Kuulemma. Niitä ihan ensimmäisiä en nähnyt, nyyh, mutta saman päivän askelia pääsin ihmettelemään kuitenkin.
Ens kesänä saa olla silmät selässä ja polvissa, kun tyyppi pääsee maailmaa tutkimaan.

On ne vaan ihmeellisiä, pienet ihmiset ja niiden alut. ♥