torstai 31. lokakuuta 2013

sitkee ihminen sisäänpäin itkee

Pyörittelin tässä puolisen tuntia mielessäni että mitä tästä 
sanoisin, mutta mistä sitä vois edes aloittaa. Katsotkaa itse.

Aika pysäyttävä kuvaus Hertsikassa nuorisosäätiön kerrostalossa asuvista nuorista ja vähän vanhemmistakin, ihmisistä, joiden elämä on "vähä vaihees". 

HILTON!

Tän ja Reindeerspottingin vois lisätä osaks ysiluokkalaisten opetussuunnitelmaa, niissä huumeissa ei vaan oo mitään hienoa. Ja samalla pakolliseks katsottavaks kaikille sosiaalialan työntekijöille, poliiseille ja vartijoille- näiden ongelmien takana on ihan tavallisia ihmisiä. 


tiistai 22. lokakuuta 2013

cause I still count on one hand the number of good men I know

Otsikko vähän valehtelee mutta oli jotenkin niin kauniisti sanottu, että menkööt silti. Viime aikoina on tullut pohdittua elämäni miehiä - pikkuvelihahmoja, kaveripoikia, oikeita ystäviä, poikaystäviä, mitä näitä nyt on. Kirjotin joskus tarinamuodossa ylös kymmenen ihaninta asiaa, mitä pojat on mulle tehneet, nyt löytyis helposti 30 tarinaa kerrottavaksi. Mun tielle on osunut tosi kultaisia tyyppejä. Aina välillä mun tekis vaan mieli osoittaa jotain niistä ja huutaa ääneen, "kattokaa miten siisti tyyppi, ja tää on mun broidi/frendi/bff!" Niinä hetkinä tietää liikkuvansa aika hyvässä seurassa.


Viime viikolla kävin lapsuudenystävän kanssa syömässä, nauramassa ja treenaamassa Lomography- kameran käyttöä. Musta on mielettömän hienoa, että edes muutama ystävä on pysynyt peruskoulun ala-asteelta saakka matkassa mukana- joskus se yhteydenpito on vähän tiiviimpää ja joskus hajanaisempaa, mutta yhtäkaikki tällekkin ihmiselle voi keskellä yötä vuodattaa sydämensä vielä vuosien jälkeenkin. Peruskoulukaverit. Onks mitään aidompaa?



Toissapäivänä fiilistelin toisen pojan tuoretta musavideota:
on ollut aika siistiä seurata miten kaveri on kehittyny räppäämisessä viimeisen parin vuoden aikana ihan huimasti. Kuinka hyvä, ihan oikeesti?





Että siinäpä pari loistotyyppiä jotka on paitsi himmeen hyvää seuraa, myös musiikillisesti lahjakkaita. Rikun meininkejä voi seurata täältä ja Taavin räppejä täältä

"Mitä tää maailma ois ilman poikii, broidei, poikaystävii, omaisii, niin monenlaisii joit en vaihtaisi, kuulutte mun elämän hetkiin parhaisiin." <3

maanantai 14. lokakuuta 2013

new beginnings

Lauantaina kannettiin ne vihoviimeisetkin muuttolaatikot vanhan kodin kellarista pakettiautoon ja karisteltiin keskustan pölyt nilkoistamme. Olin etukäteen ounastellut jotain musertavaa "mä en enää koskaan asu keskustassa!" -surua, mutta sitä ei tullut.
Kun silmäilin vanhaa sisäpihaa viimeisen kerran, katse osui lähinnä siellä seisoviin tyyppeihin eli siihen, miten hyvin mun asiat on.



Muuttopuuhien jälkeen höntsäiltiin hetki laatikkomeren keskellä ennenkuin lähdettiin jatkamaan iltaa. Käytiin syömässä ja suunnattiin Linnanmäelle valokarnevaaleihin. Käytiin lasten äidin kanssa jossain ihan järjettömässä laitteessa, mikä sekoitti kivan cocktailin kuolemanpelkoa ja ääretöntä elämästä nauttimista puoleentoista minuuttiin- siellä pyöriessä en voinut kuin ajatella, että tää on pahinta, mitä me ollaan yhdessä koettu. Ja me ollaan sentään oltu aika pahoissa paikoissa.

Jälkeenpäin ajateltuna sehän oli hurjan kaunista ja Linnanmäki oli myöhään illalla ihan mieletön ylösalaisin tarkasteltuna. Tekis mieli mennä uudelleen samaan kieputukseen, mutta poikien äidin reaktio oli melko jyrkkä, ei kuulemma mennä, nyt kun selvittiin kerrasta hengissä.

Vähän sama fiilis sen ydinkeskusta-asumisen kanssa. 

maanantai 7. lokakuuta 2013

by the way, I'm wearing the smile you gave me

Mulla on pysynyt järkkäri viime aikoina hirveen huonosti hyppysissä, ja vielä vähemmän oon jaksanut panostaa oikeisiin asetuksiin niinä harvoina hetkinä, kun oon sen laukustani ulos kaivanut. Uuden ihmissuhteen alku on näköjään vähän sellainen, arkisia pikkujuttuja kuvaavalle tyypille hankala hetki elämässä. Oon koittanut ottaa mental pictureita minkä kerkeän, tatuoida silmäluomieni sisäpintaan parhaita hetkiä ja leveimpiä hymyjä, nätisti asettuvia sadepisaroita, vierekkäin potkittuja tennareita ja kylppärin mukeihin muuttaneita hammasharjoja. Ottanut sata screenshottia meidän whatsapp vitseistä ja nauranut niin paljon, että enköhän mä nää hetket muista kuitenkin.

No, oon mä tehnyt muutakin kun pitänyt tätä yhden naisen mental scrapbookkia, kuten..



..ottanut rennosti hiekkalaatikon reunalla


..saanut paljon pusuja elämäni ykkösmiehiltä


..ottanut parit selfiet tositarkoituksella


..tehnyt road tripin Ilkan kanssa kesän viimeisillä metreillä


..fiilistelly räppiä hyvässä seurassa


..käynyt jäbän kanssa Tavastialla kuuntelemassa Looptroop Rockersia ja ollut maailman onnellisin, kun "aldrig" soi 


..nauttinut omasta saunasta ja rikkonut vain muutaman kerran "ei cocacolaa kotiin" -sääntöä..


..suoriutunut vaativista tehtävistä, kuten tän legoauton kokoamisesta 


..hymyillyt paljon itsekseni


..esitellyt jäbän kummipojille 


..tapaillut vanhaa ystävää


..lakkaillut paljon kynsiä


..käynyt kummitädin luona aamupalalla ja ihastellut sen kodin kymmeniä kauniita yksityiskohtia 


..kuunnellut musaa ja ottanut rennosti koulumatkoilla 


..luonut uusia inside- vitsejä.








tiistai 1. lokakuuta 2013

home is where the bra comes off

Mähän rakastan muuttamista. Silloin, kun se on huolella etukäteen suunniteltu, niin, että mukaan otettavien ja pois heitettävien tavaroiden läpikäymisen voi aloittaa hyvissä ajoin ennen varsinaista muuttopäivää. Tykkään sulloa elämääni lihalaatikoihin ja pysähtyä välillä ihmettelemään- tämäkin tavara tässä, mitä se tuokaan mieleen ja miten onnellinen/onneton/ihmeellinen päivä silloin olikaan. Muuttaminen ON kivaa.

Paitsi silloin, kun muuttaa hetken mielijohteesta ja tai muuten vain hirveellä kiireellä. Odottelin muuttoa edellisestä osoitteesta pari viikkoa - ihan puhtaasti koulun ja koeviikon takia, ja samoista syistä johtuen en ehtinyt pakata huolella ja hartaudella. Itseasiassa viimeinen osa muuttokuormasta makaa vielä edellisen kodin kellarissa ja odottaa noutajaansa - nyt ollaan sentään saatu kaikille kantajille sopiva päivä lyötyä lukkoon. 

Muuttaminen on kivaa myös silloin, kun muuttaa kodista kotiin. Muuttaminen oli maailman hienointa, kun muutin ensimmäiseen ikiomaan kotiin exän kanssa, tai silloin, kun muutin sieltä ensimmäiseen kotiin ydinkeskustaan- sinne, jossa asuin yksin. 
Rakastan mun nykyistä asuntoa, mutta ei se ihan kodilta tunnu. Se tuntuu siltä mitä se onkin: väliaikaispysäkiltä matkalla "en minä vi**u tiedä mihin". Siks täällä on edelleen täysiä lihalaatikoita, purkamattomia pahvilaatikoita, maalaamattomia seiniä ja asuttomattomia nurkkia.

Että joo, kun koeviikko on jätetty taakse niin täällä käydään hommiin. Vaikka mä sitten kerkeisin nauttimaan niistä seinistä vain yhden joulun. 

Pinterestin "Home is.." kuvia selaillessani pohdiskelin, että koti tosiaan on siellä missä on hyvä olla. Siellä missä pahimmatki jutut tuntuu vähän helpoimmilta sietää, siellä missä ei pelota nukahtaa kauhuleffan jälkeen. Siellä missä hammasmukiin ilmestyy hammasharjoja kuin sieniä sateella, siellä minne ystävienkin on helppo tulla ja missä on aina salmiakkia. Koti voi olla hotellihuone Lontoossa, ravintola Kreetalla, puolikas uuden ihmisen sängystä tai HSL:n bussin takapenkki. Ja kas, olen taas kotona.