maanantai 19. elokuuta 2013

ei väliä viikonpäivillä

Inspiraatio kirjoittamisen, pukeutumisen tai valokuvaamisen suhteen ei oo vieläkään saapunut, mutta ehkä tästä voisi ammentaa jotakin. 
Kuinka ihana, ihana kappale ja musavideo. Fiilistelkää ^___^

perjantai 9. elokuuta 2013

blogivinkki ja pientä pohdiskelua

Helsingissä ukkostaa. Aamulla on aikainen herätys, sillä söpöliinillä (eli autolla) on huolto merten takana (eli naapurikaupungissa). Uni ei nyt kuitenkaan tule, tuolla kun riehuu komein ukkosmyrsky vuosikausiin. Ja minä en tajunnut edes koiraa hakea kotiin kaveriksi..

Muutama sata blogipostausta odottaa niihin syventymistä, ja tänään kahlasin läpi ihanaa Julia LK:ta, jota suosittelen mitä lämpöisin ajatuksin. Nätti suomalainen tyttö kirjoittaa hyvin ja kuvaa kauniisti- ja mikä parasta, Pariisista käsin.

Julian blogissa oli haaste, jonka lopuksi neito pyysi lukijoita tarttumaan samoihin kysymyksiin. Ajattelin ensiksi vastailla kommenttiboksiin, mutta sitten muistin, että onhan mulla tämä bloginrääpälekkin, joten olkaat hyvät;

1. Mitä odotat erityisesti tulevana syksynä?
Opiskelua. Aikuislukioleikin loppuun saattamista, ruotsin kieliopin sisäistämistä, ahaa-elämyksiä, sateessa kävelyä, ratikasta myöhästymistä, niin pimeitä iltoja ettei bussin ikkunasta näe ulos saakka. Pakahduttavia onnentunteita ja muutamia yksinäisiä iltoja niiden vastapainoksi. 

2.Viimeisin hankintasi?
Tässä elämäntilanteessa ei paljoa hankinnoilla herkutella, mutta aika hyvä tsägä kävi viikko sitten; Lumi teki Stockmannille ihanan iltalaukun 150 kappaleen erikoiseränä juhlavuoden kunniaksi. Laukku ei oo yhtään perinteisen Lumin oloinen, mutta klassinen ja ah-niin-ihana. Alkuperäinen 240e hinta houkutteli vain ihastelemaan, mutta outletistä löydettynä ja kaikkien alennusryppäiden jälkeen laukku muutti vaatehuoneeseeni naurettavalla kolmenkymmenen euron hinnalla!

3.Bravuurisi keittiössä?
Ensirakkauden isältä kopioitu tonnikalapatonki on toistaiseksi vienyt kielen mennessään kaikilta, ja makaronilaatikko mummin ohjeilla toimii aina.. vähän tylsää mutta olematon epäonnistumisen riski kompensoi.

4. Lempikirjasi?
Harry Potterit. Elizabeth Gilbertin Committed: A love story. Juha Itkonen: Anna minun rakastaa enemmän. Riikka Pulkkinen: Totta. Erään blogin nimikin on jälkimmäisestä poimittu..

5.Minne haluaisit matkustaa seuraavaksi?
Tämäpä tylsää, mutta realistisesti: Ruotsiin käyttämään ja oppimaan hieman kieltä.


6.Suosikkipaikkasi asuinkaupungissasi?
Suomenlinnan lautta, Kaivarin ranta, Hietsun tori kirpparipäivinä, Punavuori ja yksi tietty kadunkulma, Aleksanterinkatu, kolmosen ratikan koko reitti ja kaikki mitä se sisälleen piirtää. Oulunkylä. Malminkartanon mäki. Jokaikinen kadunkulma, jossa olen joskus ollut onnellinen. Onhan näitä.


7.Mikä laukku kuvastaa sinua eniten?
Kyllä mä oon ilmiselvä Mulberryn Alexa, harmi vaan, että mun taloustilanne ei varmaan vuosiin tuu mahdollistamaan meidän kohtaamista millään tasolla. Sitä odotellessa mua ilahduttaa monen vuoden takainen hankinta H&M:ltä. Merkin ensimmäisiä hintavia nahkalaukkuja oli suuri, ruskea shopperi jota harkitsin kuukausitolkulla suolaisen hinnan (100€) vuoksi. Kyllä kannatti, on maksanut itsensä takaisin käyttökerroissa ja piirtynyt niin osaksi sielunmaisemaani, kuin yhdenkään asusteen on mahdollista päästä.

8.Kolme suosikkibiisiä?
Tää lista nyt on sellainen, joka elää ihan kokoajan, mutta tällä hetkellä nuo olis varmaankin Redraman "Clouds", josta tulee kovasti mieleen poikien äiti ♥, Sean Paulin "Other Side Of Love" koska siinä on vaan niin ihana biitti jaaa...Carly Rae Jepsen "Tiny little bows" koska siitä tulee niin hyvälle tuulelle. 

9.Sinulle merkittävä henkilö,kenet haluaisit tavata?
Reilut kolme vuotta sitten kuolleen ystäväni kainaloon haluaisin vielä kerran painautua. Ja tulevien lasteni isäänkin olisi ihan kiva pian tutustua :) 

10. Onnea on...


loverakkauskärlekliebeamour