still alive

Täällä ollaan, kaikki hyvin, päivä päivältä paremmin kuin koskaan aiemmin. 

"Sielu sydän tai järki tai humala, vahinkokin käy tähän.

Voittoarpa tai surkea sattuma, silti mä kuulun tähän."

notes to self

muuttolaatikoiden ja tenttikirjojen keskeltä

Lyhyt moikkaus,

tekstiä syntyy taas pään sisällä pitkän trilogian verran mutta aikaa sen koneelle naputtelemiseen ei löydy. Muutto, tenttiviikko ja onneksi myös hetket ystävien kanssa pitävät nyt kiireisinä. 

Jos joku kerkes ikävöidä, niin instagramissa voi seurata vähän reaaliaikaisemmin, Lumialle on joku kehittänyt köykäisen pikkuversion jolla me nokialaiset pääsimme osaksi porukkaa.

@miijamarya

Palailen seuraavan kerran varmaan vasta uudesta kodista. 

just like a tattoo, i'll always have you

Joku toivoi niitä tatuointipostauksia? Olis varmaan fiksua koota ne ajan kanssa ihan saman otsikon alle, mutta sitä inspiraatiota (=vaivautumista) odotellessa näytetään tämä.

väri on vähän karannut vuosien saatossa, 

mutta sitä väritellään uudelleen ihan lähiaikoina.

J- kirjain oli järjestyksessään toinen tai kolmas tatuointini. En muista kumpi, sillä vaikka ensimmäistä korjauskuvaani ottaessa itkin vuolaasti tekemääni tyhmyyttä ja vannoin, etten koskaan enää istu tatuoitavaksi, palasin parin vuoden kuluttua takaisin, ja otin kerralla kaksi.

Se on siis veljeni nimen alkukirjain.
...ja ehkä kaikista tatuoinneistani rakkain. Vaikka rakkaimpiaan ei voi järjestykseen laittaa, on sisarussuhde kuitenkin ainutlaatuinen.

Ja juuri siitä syystä tämä on tatuoitu tuohon vasemman ranteen valtimon kohdalle. Pieni heihei, sä et oo koskaan yksin. 

Jos nyt ottaisin tätä kuvaa, se olisi luultavasti hieman erinäköinen ja siinä lukisi kenties veljeni nimi hienostelevan kirjaimen sijaan, mutta tuo on otettu silloin joskus ja hyvä niin.
Notta sellainen tarina. Tiedän, että on varmaan paljon viileempää ottaa kuvia vaan siks, että ne on "hyvännäkösiä", mutta mä oon kyllä sitä tyyppiä jonka jokaisen kuvan taustalla on tarinaa pienen novellin verran. 

2005, me. ♥

2 weeks notice

Päässä risteilee ihan hirveesti ajatuksia. Ehkä juuri siksi niitä on niin hirvittävän vaikea pukea sanoiksi nyt. Tunnetilatkin heittelee, välillä surffataan aallonharjalla ja välillä tutkitaan Mariaanien hautoja. Että täällä ollaan, ja kai se inspiraatio kirjoittamiseenkin tästä vielä iskee. 

Heräsin tänään aamupäivällä siihen, että joku soitti trumpettia "meidän" ikkunan alla. Illalla etsin 20 minuuttia vapaata parkkipaikkaa. Jep, olen etsinyt hyviä puolia ydinkeskustasta pois muuttamiselle. Niitä alkaa löytyä. 

Tänään alkoi lähtölaskenta. Kaksi viikkoa kävelen vielä kaikkialta kotiin ja lähimetsäni on nimeltään Kaivopuisto. Kaksi viikkoa toimitan vielä pesulan virkaa kotoa karanneelle exälleni ja sitten raaputan nimeni postiluukusta ja pakkaan omaisuuteni muutamaan henkilöautoon ja yhteen pikkupakuun, enkä ajatellut katsella taakseni. Kaivopuisto on kuulemma ollut tuossa jonkin aikaa, tuskin se siitä katoaa vaikka minä lähdenkin. 

Mutta oi, jos teillä joskus on mahdollisuus asua muutama vuosi ydinkeskustassa, niin asukaa. Oli näissä vuosissa sitä jotain.

"Havis Amanda symboloi merestä nousevaa Helsinkiä. Viisi metriä korkea patsas kuvaa merenneitoa, joka on päättänyt jättää kotinsa meressä ja astua maihin. Pronssiin on ikuistettu tilanne, jossa neito on noussut alastomana vedestä ja seisoo kalliopaadella. Vallgrenin ajatuksissa Havis Amanda oli Helsingin ruumiillistuma, 'itämeren tytär.'"