Kas ystävyys, kuten parisuhteetkin, vaativat työtä. Joskus käy niin, että jonkun ystävyyden eteen ikäänkuin unohtaa työskennellä, ja sitten ollaan parhaimmillaan hetki solmussa, pahimmillaan hiivutaan hiljaa erilleen. Erot ovat pieniä kuolemia, ystävyyden loppumiset tuskallisen hitaita sillanpolttajaisia.
Myönnetään: minä en osaa luopua ihmisistä. En varsinkaan sellaisista, jotka olen joskus päästänyt lähelleni ja kokenut arvokkaiksi. Toinen puutteeni on hyväksyä se, että joku jossain jostain kumman syystä johtuen, ei pidä minusta. Aina yhtä käsittämätöntä.
Kolmannekseen, aitani ovat harvinaisen matalia. Siis ne aidat, joiden sisällä pidetään yksityisasioita ja omia tunnetiloja. Kerron mielipahani kernaasti, paasaan kokemistani vääryyksistä vuolaasti. Jaan paljon ystävieni kanssa. Ongelmallista viimeistään silloin, kun keksii ystävystä jonkun sellaisen kanssa, jonka aidat ovat erityisen korkeita.
Mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma ja se, että tyttöjen kesken mitkään salaisuudet eivät säily. Tämä ei liity mihinkään ja samalla kaikkeen: siihen, että kaksi ystävääni tapailevat toisiaan, toiset kaksi tekevät ikävää eroa pitkästä parisuhteestaan, kolmas kertoo eteenpäin neljännelle jotain, joka matkalla kasvaa alkuperäänsä suuremmaksi.
kuva: we <3 it
Voi itku, tiedän tunteen..
VastaaPoistajoo, kaikilla näitä päiviä. pitää olla mustaa jotta osaa eroittaa sen valkoisesta. :)
Poista♥
VastaaPoista^_^
Poista