perjantai 8. helmikuuta 2013

iholla

Kun otin ensimmäisen tatuointini 19 vuotiaana, kaduin sitä kyynelsilmin jo heti samana iltana. Tatuoinnin ottaminen oli ollut haaveissa jo 17 vuotiaasta saakka, mutta pidin vielä täysi-ikäistyttyäni haluamaani kuvaa vuoden päivät jääkaapin ovessa ja pohdin, onko tämä nyt varmasti sellainen, jota jaksan katsella seuraavat 60 vuotta. Kynnys ensimmäiseen pysyvään kuvaan iholla oli sanalla sanoen valtava. Päädyin ottamaan sen malminrinteellä sijaitsevassa Inky Queenissä, sillä luulin jostain syystä, että paikan omistaja Wilma Schlizewski on maamme parhaita tatuointitaitelijoita. Lopputulos oli kuitenkin yksinkertaisesti järkyttävän huono.



Etsin noin vuoden verran oikeaa tatuoijaa, joka toteuttaisi edes jonkinlaisen peitekuvan Wilman tekemän järkytyksen päälle. Kun vihdoin ystäväni suositusten kautta löysin tieni Liskogalleriaan ja pääsin Thérèsen osaaviin käsiin, itkin jälleen illalla kotona- tällä kertaa helpotuksesta. Thérèsen tekemä peitekuva oli uskomattoman hieno ja paransi lopputulosta enemmän, kuin uskalsin ikinä toivoa. 

Onhan tuo lopputulos tänä päivänä jo hieman menettänyt ryhtiään, rajojaan ja alkuperäisen ideansakin. Keijukaiseni näyttää keijulta enää vain kaukaisesti, joten enimmäkseen tuo on niin perinteinen" tramp stamp" kuin olla ja voi. Siksipä aivoni ovat jo muutaman vuoden kehitelleet kuumeisesti sopivaa peitekuvaprojektia.
Projekti toteutetaan, sitten joskus, Liskogalleriassa, johon olen lujista päätöksistäni huolimatta palannut kerran toisensa jälkeen. Jos joku olisi ensimmäisen kerran Liskogalleriassa käydessäni kertonut, että palaan sinne viiden vuoden kuluttua hakemaan kuudetta tatuointiani, en olisi uskonut. Kynnys niiden ottamiseenkin on madaltunut- ensi viikolla koittavaa tatuointiaikaani kerkesin suunnitella vain viikon verran. 

Alla muutama fiiliskuva siitä, minkälaista lopputulosta iholle on tarkoitus piirtyä. Kuvat Pinterest.






kuka arvaa, mistä on kyse? (; 

4 kommenttia:

  1. Oi tahdon myös ranteeseen tatuoinnin <3 Sattuuko se? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mulla on ranteessa kans tatska ja se sattui kaikista tatuoinneista vähiten, mutta eihän se koskaan mukavalta tunnu :D muta kyllä sen kestää, ei se sietämätöntä ole. :) Herkimässä paikoissa tuntuu suunnilleen siltä, että joku piirtää sun mattopuukolla. :D

      Poista
  2. Ihania pöllöjä! Semmoinenko tulee? =) Oliko tuo siis kuudes tatuointisi, olisi kiva nähdä muistakin kuvia? :)

    Tuo on ihme että moni on luullut Vilmaa hyväksi, mutta siitähän löytyy vaikka mitä keskusteluja miten huonoa jälkeä se tekee :S Ei välttämättä tietenkään joskus aikoinaan ollut kun sinä olet tuon ottanut. En silti ymmärrä eikö sillä ole mitään itsekritiikkiä/todellisuudentajua sen tekemien kuvien suhteen. Mä en ikä päivänä kehtaisi tatuoida ihmisiä tai tehdä mitään muitakaan ulkonäöllisiä muutoksia, jos olisin yhtä HUONO! Mikään keskiverto tai ok ei valitettavasti suurinta osaa tyydytä, jos löytyy osaaviakin tekijöitä :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, jotain sen suuntaista ;) . Laitan valmiista tatskasta kuvan, kunhan se parantuu! Ja juu tästä tulee nyt kuudes. Täytyy pyytää jotain kaveria kuvailemaan aiemmat teille nähtäväksi :)

      Ikävä kyllä silloin, kun itse etsin ensimmäiselle tatuoinnilleni tekijää, en kuullut yhtään huonoa sanaa Wilmasta. En netistä enkä kyselemällä :(
      Peitekuvan tekijää etsiessäni sainkin sitten kuulla enemmänkin kauhutarinoita. Oon edelleen järkyttynyt siitä, että Wilma tekee tatuointeja. Täysin ammattitaidoton tyyppi. Itse päädyin Wilmalle "maineen" takia eli siksi että nimi oli tuttu, ja serkkuni oli vuosia aiemmin ottanut onnistuneen kuvan Wilman käsissä. Sittemmin olen huomannut, että Wilman onnistuneet tatuoinnit ovat yleensä suurehkoja tribaleja, eli niiden tekemisessä lienee kelvollinen, mutta yhtään pikkutarkemmat työt eivät sitten onnistukkaan :(
      Kaikista irvokkainta oli, kun ainakin viimeksi liikkeen ohi kävellessäni Inky Queen mainosti peitekuvia!!! HUH... kuinkahan monta peitekuvaa Wilman tekemien tatuointien päälle on mahdettu ottaa..!

      Poista

jee, sä aiot kommentoida!
tosi kiva ni ei tartte ittekseen höpötellä.