torstai 7. helmikuuta 2013

GC: Suvi Koponen


Kuka muistaa Suvi Koposen mallikoulun ajoilta? Minä muistan, koska kävin niihin aikoihin, kymmenen vuotta sitten, samaa Tikkurilan suurlukiota Suvin kanssa. Suvi oli pitkä, vähän hontelo tyttö, jolla oli dakine korkealla niskassa ja aina liian lyhyet farkunlahkeet. Kun näin Suvin mallikoulussa, ensimmäinen ajatukseni taisi olla "mitä häh". Nykyään kun kuulen sanan "malli", ensimmäinen mielikuvani on Suvi.





Vaikka Suvi edustaakin itselleni vierasta naisihannetta, eli on keskivertonaiseksi luonnottoman laiha, Suvi on  sitä kauniilla tavalla. Suvi lienee luonnostaan pitkäraajainen ja hento, ja on oppinut mallivuosiensa aikana kantamaan kehonsa enemmän kuin kauniisti. 

Pitkälle on päässyt ujonoloinen tyttö Tikkurilan lukiosta. Joka kerta, kun Suvi saavuttaa jotain uutta, tulee pieni jääkiekon mm kisojen yhteishengen kaltainen euforinen fiilis. Kuten nyt vaikka tästä mielettömästä lyhytelokuvasta, jota uppouduin katsomaan peräti kolme kerta peräkkäin. Suvin kanssa videolla esiintyy True Bloodista tuttu ruotsalainen Alexander Skarsgård, joten melkein suomi-ruotsi maaottelun fiiliksiinhän tässä joutuu väkisinkin.



                      


girl crush
noun
         " the attraction of a heterosexual woman towards another female."

2 kommenttia:

  1. suvi on kyllä kaunis!

    VastaaPoista
  2. jep, ja nimenomaan tuollaisella mallimaisella, kummallisella tavalla. :)

    VastaaPoista

jee, sä aiot kommentoida!
tosi kiva ni ei tartte ittekseen höpötellä.