tiistai 8. tammikuuta 2013

lupauksia

1. Tapaan ystäviäni enemmän.
2. Suoritan 10 vuotta sitten aloittamani lukion vihdoin loppuun.
3. Tiputan painostani ylimääräiset 20 kiloa.
4. Pidän asuntoni joka päivä siistinä ja viihtyisänä.
5. Vietän aikaa enemmän poikaystävän, kummipoikien ja mummin kanssa.




Summasummarum, pois pelistä jäävät tämän päivän kaltaiset iltakuuteen sängyssä vietetyt toimettomat päivät,      älytön herkuttelu ja pikaruokaloissa niiden vaivattomuuden takia käyminen, tavaroiden ympäri asuntoa ripottelu ja aikaansaamattomuus.

Kuulostaa helpolta, eikö? Raportoidaan miten sitten kävikään. Alla vielä vastauksia blogeissa pyörineeseen kyselyyn, joista valitsin vain kaikkein mielenkiintoisimmat ja pohdiskelua vaativat kysymykset vastattavakseni.


 Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana?
 Jep, työkavereista parhaimmat muodostuivat sen verran läheisiksi että uskallan jo puhua ystävyydestä. Yhteydenpitokin on onneksi säilynyt, vaikka vain yksi meistä jatkaa enää entisessä työssä.

Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta?
 Muutama pieni hetki kummipoikien kanssa, joulupäivä mummin luona, ne kymmenet hetket jolloin olen tuntenut olevani rakastettu ja ihana. Juhannuksena automatka tyttöjen kanssa punkaharjun harjutiellä, naapurin tyttöjen kanssa yöajelu hakaniemen kohdalla- sellaisia pieniä hetkiä, kun on yllättänyt itsensä tuntemasta, että juuri nyt, olen onnellinen. Kaikki ne illat, jolloin ei olla nukahdettu koska on höpötetty poikaystävän kanssa hölmöjä aamuyöhön.

Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana?
Olen, mutta riitojen yli on sitten nukuttu muutama yö taikka viikko ja ne on toivottavasti alkaneet tuntua typeriltä ja unohtuneet kuin itsestään. Muutaman kipeän keskustelun olen myös käynyt, mutta ketään en ole vielä menettänyt. Jotkut ihmissuhteet tosin haalenee itsestään, kun elämäntie vie niin eri suuntiin. Se on suru jota olen kantanut koko elämäni sydämessäni- että kaikkien kanssa se läheinen ystävyys ei kestä ikuisesti. Siksi aionkin tänä vuonna panostaa entistä kovemmin niihin ystävyyssuhteisiin, joita haluan vaalia läpi elämän. Eli kaikkiin!

Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana?
Olen panostanut hirveesti siihen, että kasvaisin heikkouksissani ystävänä ja tyttöystävänä. Mielestäni olen onnistunut ainakin arvosanan kahdeksikko veroisesti. Harvemmin on enää ollut hetkiä, jolloin oon jälkeenpäin miettinyt, että miksi meninkään sanomaan tai toimimaan näin tai noin. 

Oletko lihonnut?
Ikävä kyllä olen, valtavasti, puolentoistavuoden takaisesta hetkestä noin 20kg. En tiedä miten sen verran painoa voi tulla hiipien ja yllättäen, mutta näin vain kävi..

Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana?
Jep- otettiin rakkaan Katien kanssa ystävyystatuoinnit viime ystävänpäivänä. Love it <3 

Kuka oli paras uusi tuttavuus?
Tiia ja Minna! <3

Synnyttikö kukaan läheisesi?
Kaveri- ja ystäväpiirissä on tipahdellut vauvauutisia tasaiseen tahtiin, mikä on lapsirakkaasta hurjan ihanaa. Vuoden viimeinen ja ihanin vauva on varmasti Jen pieni peikkopoika Turussa. Toivottavasti kerkeisin pian sinne saakka tutustumaan tulokkaaseen. 

Missä maissa kävit?
Matkailun kannalta melko nihkeä vuosi.. kävin vain Tallinnassa ja Lauran luona Pariisissa.


Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Ehdottomasti pikkuruinen tiskikone pikkuruiseen keittiöömme. Se on helpottanut arkea huomattavasti ja kustansi vain 50euroa. Oon joka päivä ajatellut, että se ostos olisi pitänyt tehdä jo neljä vuotta sitten! Lumin vihreä Stella on myös ihastuttanut jokapäivä olemassaolollaan. Mitä en ostanut mutta olisi pitänyt ostaa: tuotannosta poistuva Niiskuneiti muumimuki. Harmittaa.

Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
Kaikkien ystävien, joiden kanssa elämän suuret surut ja ahdistukset muuttuvat puhumalla helpommiksi kestää. Kiitos <3

Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
Muutamina hetkinä on mennyt ystävien kanssa sukset ja ymmärrykset ristiin, ja siitä on koitunut paljon pahaa mieltä. Onneks tällä hetkellä asiat ja erimielisyydet on selvitettyjä. 


Mistä innostuit eniten?
Vuoden 2011 lopulla syntyneestä kummipojastani. Virkkauksesta! 
angrybirds pipon malli novita, langat 7veljestä.

Mikä oli paras lukemasi kirja?Vitsi miten vaikee muistaa alkuvuodesta luettuja kirjoja! Tykkäsin paljon Deliriumista, joka kylläkin oli tosi paljon samantyyppinen kuin nälkäpeli. Riikka Pulkkisen uusin vastasi odotuksia, ja tällä hetkellä on kesken (viime vuoden puolella aloitettu, joten saa höpistä tässä!) Caitlin Moranin "how to be a woman" joka on ihan mielettömän hauska ja hyvä. Joskin siellä on sen verran sanaleikittelyjä, että joudun pitämään keskimääräistä enemmän sanakirjaa auki sitä lukiessani, mikä vähän syö lukukokemusta. 

Mitä teit syntymäpäivänäsi?
Olin suunnitellut viettäväni 25v synttärini yhdessä ystäväni kanssa, joka on syntynyt samana päivänä kanssani, mutta suunnitelmat kaatui ja synttärit jäi vähän tyngäksi. Käytiin kuitenkin syömässä Stefan's Steakhousessa poikaystävän, mun tädin sekä hänen miehensä kanssa- ja täti on itseasiassa myös syntynyt samana päivänä kuin minä - joskin noin 30 vuotta aiemmin. Oli muuten hyvää ruokaa. 

Ketä kaipasit?
Kauempana asuvia ystäviä, sekä niitä, jotka ovat meidät jo jättäneet.




Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi?
Alisa, lapset. Ei tänä vuonna onneks ollut kauheesti mitään radalta suistavaa. 



4 kommenttia:

  1. Kiva blogin alku täällä, löysin tänne pari viikkoa sitten! Tää postaus oli kiva, ihanaa kun oli paljon tekstiä :) Jatka samaan malliin ja hyvää vuoden alkua :)

    VastaaPoista
  2. Oi ihanaa, kiitos kommentista :) Yritetään!

    VastaaPoista
  3. Jos jaksat matkata Niiskuneidin perässä Ruoholahteen, niin sieltä löytyy mukeja sekä Cittarista että Kodin 1:sestä. Cittarissa euron halvempi :)

    VastaaPoista
  4. Kiitti Tiina- mä itseasiassa otin ja matkustin aika moneenkin muumimukeja myyvään kauppaan, ja vedin vesiperän varmaan kymmenestä, kunnes löysin kolme myrtsin anttilasta! Ostin onnesta soikeena kaks kappaletta ja jätin yhen vielä hyllyyn, josko joku muukin kerkeis vielä huokaista onnesta. Ne makso 15e tsipale. Älä kerro jos ne olis ollu cittarissa halvempia.

    VastaaPoista

jee, sä aiot kommentoida!
tosi kiva ni ei tartte ittekseen höpötellä.