torstai 26. heinäkuuta 2012

Päättäväisyydestä tai sen puutteesta

Pohdiskelin muutaman päivän, että millä teemalla lähden tallentamaan näitä nuoruuteni viimeisiä vuosia sanoiksi ja kuviksi itselleni ja satunnaisille tälle sivulle eksyjille. Ajattelin ensin, että otan perisuomalaisen asenteen ja mökötän- blogimaailmahan on täynnä toinen toistaan kauniimpia tyttöjä joiden elämäntyyli istuttaa kateuden katkeran siemenen blogeja seuraavien 15 kesäisten tyttöjen sydämeen, joten kirjoittamalla kurjuudesta, harmaudesta ja vastoinkäymisistä, en ehkä saisi kenenkään tuntemattoman viharyöppyjä päälleni. Ajatus tuntui ensin loistavalta, sillä arkipäivisiä vastoinkäymisiä kohtaa -etenkin niihin huomiota kiinnittäessään- joka päivä, mutta toisaalta jatkuva kurjuudessa uiskentelu kävisi varmaan pidemmällä tähtäimellä mielen päälle. Niinpä käänsin kelkkaani 180 astetta tai miten se nyt sanotaan, eli puoliväkisin auringon suuntaan, ja päätin kirjoittaa jokaikinen päivä siitä, mikä milloinkin tekee onnelliseksi. Isoista ja pienistä jutuista ja tietenkin kaikesta siltä väliltä. Postausten otsikko vastaa kysymykseen, "mistä iloitsin tänään?". Aloitan kuitenkin vasta huomenna, koska tänään oli ihan tavallinen päivä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

jee, sä aiot kommentoida!
tosi kiva ni ei tartte ittekseen höpötellä.